keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

FLOWER



Moikka kaikille ! Ajattelin tulla teille tulla pienen asupostauksen kanssa tänne jälleen :). Kertoo lisäksi teille itsestäni pukeutujana. 
Mä oon oikeesti kamalan tuuliviiri pukeutumisen suhteen, nimittäin kuulen sitä aina! Etenkin kun ollaan lähtemässä jonnekkin ja etin asua 15-30min. Vaihdan ja vaihdan vaatteita asusta toiseen. Suunittelen usein asuja etukäteen, mutta tapahtuman lähestyessä huomaan vaihtavani vaatteita monta kertaa. On päiviä, kun viihdyn mekoissa, shortseissa tai kuviollisissa housuissa. Toisena päivänä ne eivät tunnu enää niin parhaalta vaihtoehdolta.  Mulla oli niin paljon ideoita viime viikon perjantainakin, mitä pukisin päälle. Loppujen lopuksi ne eivät täyttäneet mun mieltymyksiä, joten vaattekaappini on osaksi lattialla (jälleen).

Olen aina tykännyt leikkiä pukuleikkejä lapsesta lähtien, muistan aina kuinka tykkäsin sovitella mummini vanhoja hattuja 1970-luvulta. Ne olivat huopaisia ja ihanan värikkäitä. Puin niitä jopa pikkuveljelleni, joka ei niin paljon innostunut asiasta. Harrastaessani näytelmäkerhoa puvustushommat olivat parhaimpia puolia, kun sain keksiä asua roolihahmolleni! Nykyään.. pelkkä asujen tuottaminen on hieman stressaavaa. Et pukeudu enään jokaiseen asuun, joka näyttää omasta mielestä kivalta sekoitellen keltaista ja punaista. Vaan osaat yhdistellä myös eri kuvioita, materiaaleja ja asusteita toisiinsa. 

Se tuntuu kivalta, että haluaisin tehdä sitä päivittäin kuitenkin työni hieman estää ihaniin vaatteisiin pukeutumisen. Nimittäin työni on ajoittain sen verran likaista puuhaa, että en viiti sinne laittaa valkoista bleiseria. Tai aivan lyhyitä ihania shortseja tai cropped toppeja, vaikka ilmat antaisivat periksi. En ainakaan itse tykkäisi, jos minun luokseni tultaisiin lyhyissä vaatteissa hoitamaan minua. Myönnetään, että en ole aina ollut järkevä pukeutuja. Olen minäkin tehnyt huonoja vaatevalintoja työni suhteen mm. eräänä juhannusaattona heitin työvuoron pitsitopissa ja pelkäsin koko ajan siihen lentävän hieman ulostetta.. Onneksi virheistä voi oppia ja kehittyä. Nautin kokeilla uusia juttuja pukeutumisessa, mutta kaipaan silti enemmän heittäytymistä mukavuusalueen ulkopuolelle. Ehkä tämä ja edellinen asu on hyviä alkuja nimittäin kukat ja pallot eivät ole koskaan aiemmin juttuni. Kuitenkin antaisin heille koko sydämeni <3.

Otettiin viime viikolla asukuvat, kun olimme keskustassa perjantaina moikkaamassa ystäväämme Idaa. Kävelimme Kaivopuiston kautta Mattolaiturille ja siitä Neitsytpolulle, joten oli ihana ottaa kuvat siellä kauniissa maisemissa. 

Onko muita, jotka ovat hurahtaneet totaallisesti kukkaan? Kannatti päivystää facebookin kirpputoria ahkeraa, muuten olisivat jäänneet pois vaatekaapistani! 

Arskat, VANS. Toppi, Vero Moda. Housut, H&M. Laukku, Gina Tricot.

Palaillaan jälleen uusein juttujen kera, sillä nyt taidamme lähteä nauttimaan tyttöjen reissusta viimeisen kerran hetkeen risteilyaluksella Silja Europalla! Jeiii, ei kun matkalaukkuja purkamaan ;). 

 Xo Tiina

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Suomen karismaattisin mies


Nyt, kun esittelyt ollaan tehty. Niin voidaan päästä eteenpäin blogissa, joka etenee pikkuhiljaa eteenpäin. Pakko myöntää, että me molemmat tykätään tosi paljon livemusiikista! Meillä on monta samaa artistia, joista tykätään. Osmo Ikonen on kyllä ehdottomasti yks lemppari, joten täältä lähtee suositukset! 

Kesäisin Cafe Carusel tarjoaa kuuntelijoilleen ainakin keskiviikkoisin livemusiikkia, jonka housebandina toimii Carusel All Star -band.

Tästä pääset tsekkaa loppukesän esiintyjät ja meidät bongaakin terdeltä vielä Axl Smith'n tahtii jammailemassa! Bändissä soittaa yleensä tietääksemme seuraavat: Teijo Jämsä /drums, Harri Kentala / gtr, Jan Simmons / basso sekä Lasse Piirainen / Koskettimet. Viime viikolla mentii vähän erilaisella miehityksellä ja Mikko Pöyhönen oli rummuissa ja Osmo itse veti koskettimet!








Osmo aloitti joskus 20:30 aikoihin, mutta heinäkuun alussa Paleface aloitti 21:00 aikoihin. Joten jos innostutte tästä niin kannattaa varautua tulemaan ajoissa ihan siksi, että paikkoja riittää! Aloitus tapahtui Osmon omalla säestyksellä ja laululla kahden biisin verran, kunnes ryhtyi vetämään bändin kanssa. Osmo on ihan huikea ja karismaattinen esiintyjä! Vetää enemmän, kuin täysillä. Kuultiin enimmikseen? enemmän hänen omaa tuotantoa, kuin covereita. Kieltämättä illan päättyminen Daft Punkin Get Luckyyn päätti ihanasti aurinkoisen kesäillan!

Oli aika hellyyttävää, kun Osmo sanoi että sitä saa tulla halailemaan keikan jälkeen. Me pohdittiin pitkää oltaisko menty, mutta päätettiin sitten jättää menemättä. Arvatkaa harmittaako meitä ihan_sikana.. Kyllä. 

Meillä oli niin kivaa ennen keikkaa siemailtiin muutamia kesäjuomia ja juoruttiin tyttöjen juttuja, mitä aina riittää vaikka asutaankin saman katon alla :D. 

Ollaan huomenna lähdössä huomenna purjehtimaan Tallinnaan! Silja Europalla on vuorossa iskelmäristeily ja artistivieraana Arttu Wiskari jeii!!  Palaillaan jälleen.

Monika & Tiitu

sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Monika

Moikka, mun ois  vuoro nyt kertoa itsestäni jotain. Olen siis Monika ja iältäni 24. Perheeseeni kuuluu lisäkseni vanhemmat, isoveli, pikkusisko ja pikkuveli sekä vanhempien koira, Rex. Tosiaan asutaan siis Tiitun kanssa kämppiksinä nyt toistavuotta.

Luonteeltani olen omasta mielestäni rehellinen, suorasanainen, päättäväinen, omalla tavalla hauska, iloinen tempperamenttinen. Jotkut saattais kuvailla mua myös työnarkomaanina. Mä en myöskään tykkää riidellä, jos riitelen niin teen sen kunnolla.

Tykkään valokuvata ja tehdä ruokaa. Musiikki on myös todella lähellä mun sydäntä. Rakastan livemusiikkia, jonka takia tulee kierettyäkin aika paljon ympäri suomea, lähinnä käyn katsomassa lempiartisteja. Niihin lukeutuu Abreu, Wiskari sekä muita josta tykkään mutta en niin kierrä heidän perässä on Juha Tapio, Kaija Koo, Paula Koivuniemi, MG, Cheek yms. Suomipainotteella mennään. 

Jos jotain jää mielenpäälle, niin kommenttiboksissa saa aina kysyä :) 

-M

torstai 24. heinäkuuta 2014

TIINA

Täällä jälleen blogimaailmassa, mutta ensimmäistä kertaa mä en ole yksin tässä proggiksessa. Päätettiin Monikan kanssa yrittää yhdessä tätä bloggaaja elämää saman osoitteen alla. Mun vanhan blogin löytää täältä, mutta löpinät sikseen. 

Tänään vuorossa olisi ihan perus esittelypostaus vuorossa kaikille uusille lukijoille. 

Mun nimi on Tiina, mutta oon ollut jo lähipiirissä ja vähän laajemmallekin porukalle Tiitu. Täytän syksyllä 22 vuotta, mutta silti välillä mennää vähän lapsimielisellä asenteella. Oon kotoisin ihan Helsingistä ja koukuttunut tän kaupungin sykkeeseen tosi hyvin. 

Mun perheeseen kuuluu äidin ja isän lisäksi 20-vuotias pikkuveli sekä 7-vuotias Nelli -koira. Ollaan tiivis porukka yhdessä, vaikken enää asukkaan kotona. 

Mä asun kivenheiton päässä mun porukoita yhdessä mun parhaan ystävän Monikan kanssa. Ollaan asuttu reilu vuosi yhdessä, joka oli vähän sponttaaniteko meikäläiseltä. Musta on ihanaa asua jonkun kanssa, joka tuntee mut hyvin!

Mä oon ammatiltani lähihoitaja ja työskentelen Helsingissä kotihoidossa. En lähde sitä puolta kamalasti avaamaan täällä julkisesti, mutta hyvät työkaverit on enemmän kuin hyvä asia!

Mä oon luonteeltani aika räiskyvä persoona, osaan kiihtyä hetkessä nollasta-sataan ja käydä koko tunneskaalan hetkessä läpi. Kuvailisin mua kuitenkin loppupeleissä (osaksi Monikan kertomilla) sanoilla: ahkera/laiska, huumorintajuinen innokas, luova, rehellinen,  porukan pelle ja äkkipikainen.


Luonteenpiirteeni heijastuu toisinaan myös pukeutumisessani. Mä tykkään olla välillä todella girly-girly, pukeutua inspiroituneena jonkin henkilön tyylistä tai heittää päälle, mikä tuntuu itsestä hyvältä. Mun lempi vaatekauppoja on BikBok, Zara ja H&M. 

Vapaa-ajalla nautin: livemusiikista, shoppailusta, elokuvat sekä lenkkeily. Urheilu on jäänyt hieman taka-alalle, mutta lupaan tänne tuoda hieman mun osalta kans sportti -juttuja. Musiikin puolella mun lempiartisteja on Anna Abreu, Arttu Wiskari, Haloo Helsinki!, SANNI, Kaija Koo, JVG, Robin, Cheek ja PMMP. Aika Suomi -painotteinen lista.

Tälläinen, näkemys mulla on itsestäni :). Eiköhän jossain vaiheessa tule enemmän tietoa postauksia lukiessa. Mä lupaan tarjota blogiin kauneushömppää, outfittei sekä muuta hauskaa luettavaa!

Kuvituksena toimi mun eilisillan asu! Tykkäsin todella paljon asusta ja halusin esitellä teille sen samantien.Toppi, Bik Bok, Takki&Kengät, H&M, Shortsit&Laukku, Zara, Korut, Lindex

Xo Tiitu