Näytetään tekstit, joissa on tunniste MATKAILU. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste MATKAILU. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

#TB HELSINKI MUN SILMIN

Ajattelin kaivaa kyseisen postauksen mun vanhasta blogista, sillä on kiva aina kertoa ihmisille omia lempparipaikkoja omasta kotikaupungista. Helsingissä on paljon kivoja paikkoja, mutta tähän kokosin parhaimmat. Seuraavat pätktä ja kuvat löytyvät suoraan vanhasta blogistani, joten en ole muuttanut laisinkaan tekstiä. Ainoastaan lisännyt tämän alkutekstin tähän näin. 
Sain ehdotuksen postata Helsingistä, missä täällä kannattaa käydä tms. Aattelin kertoa mun lempparipaikkoja, joissa mä viihdyn. En ollut ajatellut aikaisemmin toteuttaa tälläistä postausta, mutta kuulosti sen verran kivalta! Joten tervetuloa Helsinkiin!
Helsingin yks kovimmista paikoista ja mun lemppari keikkapaikoista on todellakin TAVASTIA! Oon viettänyt siellä muutaman ikimuistoisimman keikan, millä oon käynyt. Siellä on todellakin fiilis korkealla aina! Toisalta jos viihtyy pienissä paikoissa niin hyvä valinta Kalliossa sijaitseva Cafe Mascot. 
Täällä on monta ulkoilupaikkaa, missä on kiva viettää kesäpäiviä mm. Suomenlinna, KOFF sekäMustakiven puisto Vuosaareessa. Kaikki on täynnä tilaa tehdä aktiviteettejä. Suomenlinnassa on kivoja paikkoja, joihin pääsee leikkimään salapoliisia. Samalla paikat toimivat mahtavina Picnick -mestoina, kerää kivana kesäpäivänä kamat ja kamut messiin sekä NAUTI!
Mulle maistuu aina hyvä ruoka, mutta jokainen käymäni paikka ei oo ollut hyvä. Mulla on tietyt suosikit ja annokset, mitkä melkein heti aina nappaan listalta. Esimerkiksi Amarillo ja Gringos Locos, joista jälkimmäinen on perheen kesken lemppari. Samoiten Ristorante Momento ja Mario, jotka molemmat sijaitsevat Itiksessä. Uutena tulokkaana on noussut hyvänä mestana Wok Up, josta saa tosi hyvää wokkia itse valitsemilla täytteillä.  Nopeaan nälänhätään suosittelen lisäksi Henry's Pubin wingsejä, mikäli ikää riittää tarpeeksi! Ne päihittävät ehkä juuri ja juuri rillonkin.. Forumin KIILA tarjoaa herkullista aamupalaa, mutta uskoisin brunssien ja keskiviikko buffetin tarjoavan myös mahtavan makukokemuksen. Forumissa sijaitsee myös Ciao Cafe!, jonka jäätelöt ovat vailla vertaa. Oon poikennut nyt useamman kerran siellä... kröhhm.. :D. Kuitenkin makuja on laidasta laitaan, mutta suosittelen testaamaan mangojugurtin!

Jos tykkää käydä kiertelemässä erilaisissa paikoissa ja viihtyy niin suosisttelen Hakaniemen kauppahallia, sieltä löytyy kaikennäköistä ja hyvääkin safkaa! Kansallismuseo on yks mun suosikeista, missä ollaan käyty luokkaretkellä joskus samoiten Seurasaari. Kirppispaikkana yhtenä lempparina on Jäähalli sekä kesäisin myös Hietsun torilla oon tehnyt muutamasti kivoja löytöjä!
Tällä hetkellä en osaa suositella oikein muita paikkoja, tärkeimpänä paikkana pidän mun vanhaa huonetta vanhemmilla <3.  Se on täynnä muistoja mm. soitto Voicelle, kun Abreun vinegar oli ensisoitossa.. Voi meitä pikku Monikaa ja Tiitua :'). 
PS. Alkuperäinen teksti löytyy täältä.

perjantai 10. lokakuuta 2014

TUKHOLMAAAN

Olemme lähdössä 21.10-25.10 Silja Serenadelle, eli ehdimme käydä kahteen kertaan piipahtamassa tukholman kaupoissa ja kiertelemässä ylipäätään. Nyt kysynkin teiltä vinkkejä. Missä kannattaa käydä ja missä ei?! Hyviä ruokapaikkoja kaivataan myös. Pitkälle tuskin ehimme kun laivaan pitää keretä takaisin mutta läheltä sitä kiinnostais. Mites metrot, onko hankala kulkea keskustaan ja meneekö matkassa suunnilleen kuinka kauan? Toki voi olla, että kuljemme keskustaan ja takaisin myös taksilla, mutta hyvähän se on aina tietää myös toinen vaihtoehto.




Kaikki kuvat googlen kuvahausta.

-M&T

torstai 7. elokuuta 2014

LAIVALLA




Ajateltiin tulla kirjoittelemaan meidän risteilystä, kun oltiin viime viikolla hetkeen M/S Silja Europalla. Vuorossa oli iskelmäristeily, ja tähtiartistina Arttu Wiskari. Mentiin hetimiten melkein syömään, sillä alkoi olla jo hirveä nälkä. Päädyttiin Food Markettiin syömään, jossa molemmat saivat haluaamansa. Monika valitsi Grannysin valikoimasta peruskoti ruokaa. Mä otin puolestaan grillistä (<333)lehtipihvin ja ranskalaiset. Suosittelisin tuota annosta ehdottomasti jokaiselle, joka tykkää hyvästä pihvistä! Harmi, että laiva vaihtuu puolestaan nimittäin en oo varma onko Baltic Queenilla tuoda mahdollisuutta.

Syömisen jälkeen suunattiin Super Markettiin hieman ostoksille, josta meille tarttui mukaan pientä naposeltavaa ja juotavaa. Marketissa törmättiin Annuun, Norreen sekä Janskuun :). Muuten chillailtiin aika lailla hytissä, jonkin verran käytiin kannella ihailemassa auringon laskua. Keikka alkoi n. 23 aikoihin meillä oli erittäin hyvät mojitot! Niin hyvät, että ne näytti ehkä paremmalta siellä lattialla kun meidän kurkussa haha.

Keikan jälkeen nähtiin pikaisesti Makea ja Mikaa. Ne on sellaisia  veijareita. Me palloiltiin ympäri laivaa, jossai vaiheessa taas juteltiin Artun kaa ja sitä rataa. Oltiin kerrankin (ainahan me) nätisti. Laitettiin päät tyynyyn jo ennen 3.00.

Aamulla puolestaan heräiltiin ajoissa ja lähdettiin käymää pienellä shoppailukierroksella maissa. Kierrettiin Rottenramin kaupat Stradivarius, Pull&Bear, Springfield sekä Bershka. Molemmat löytikin jotain mieleistä maista, joten pientä ostospostausta on luvassa. Kuhan keretään kuvaamaan kaikki ostokset :).

Laivalla oli jälleen fanitapaaminen, jonka aikana juteltiin myös Jannen kanssa mm. siitä, mistä se saa ideat sen huikeisiin biiseihin. Arvostus kyl nousee aika lailla tän maan biisintekijöiden suhteen sillä wowowow. Loppuristeily menikin kamoja pakatessa ja valmistauessa seuraaviin haasteisiin.

Palaillaan jälleen.
Monika & Tiitu